Ruotsin Metalliliiton johtajasta sosialidemokraattien puheenjohtaja
27.01.2012
Ruotsissa ammattiliitto IF Metallin puheenjohtaja Stefan Löfven, 54, valittiin perjantaina maan sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajaksi. Häntä esitti yksimielisesti puolueen työvaliokunta perjantaina kokoontuneelle puoluehallitukselle.
Löfvenistä tuli yli sataan vuoteen sosialidemokraattisen puolueen ensimmäinen työläistaustainen puheenjohtaja. Hän aloitti hitsaajana vuonna 1979. Pari vuotta sen jälkeen hänet valittiin työpaikkansa ay-yhteyshenkilöksi.
Vuonna 1995 Löfven aloitti ammattiliittonsa toimitsijana. Hän hoiti työehtosopimusasioita sekä liittonsa kansainvälisiä ja järjestötehtäviä. Vuonna 2001 Löfven valittiin IF Metallin varapuheenjohtajaksi ja marraskuussa 2005 puheenjohtajaksi. Sosialidemokraattisen puolueen työvaliokuntaan hän on kuulunut vuodesta 2006 lähtien.
Ruotsin median ja ay-lähteiden mukaan Löfvenistä odotetaan puoluetta yhdistävää voimaa. Teollisuuspolitiikan ja työelämän ongelmien uskotaan olevan tärkeällä sijalla hänen toiminnassaan puoluejohtajana. Itse hän totesi ehdokkuutensa varmistuttua, että hän aikoo edistää puolueessa avoimuutta.
Edellisen taantuman aikana IF Metall solmi Löfvenin johdolla työnantajien kanssa kriisisopimuksen, joka herätti ristiriitoja liiton sisällä. Jälkikäteen arvioitiin, että kriisisopimus pelasti lukuisia työpaikkoja.
Löfven pitää mahdollisena ydinvoiman lisärakentamista. Vuoden 2003 kansanäänestyksessä hän äänesti Ruotsin euroalueeseen liittymisen puolesta. Viime vuosina Löfven on toiminut aktiivisesti Ruotsin aseteollisuuden ja äskettäin konkurssiin ajautuneen Saabin hyväksi.
Viime syksynä hän vaikutti siihen, että IF Metall ja teollisuuden kaksi muuta ammattiliittoa muodostivat alkamassa olleella tes-kierroksella oman rintamansa erillään ammatillisen keskusjärjestön LO:n muiden liittojen tes-koordinaatiosta. Jakautuminen johtui erilaisesta suhtautumisesta tasa-arvoerään. IF Metall ei hyväksynyt mallia, joka olisi jättänyt liiton matalapalkkaiset jäsenet pienemmille korotuksille kuin usean muun toimialan matalapalkkaiset.
IF Metallin hallitus käsittelee uuden puheenjohtajan valintaa 1. helmikuuta. Hallitus voi itse valita uuden puheenjohtajan tai vaihtoehtona on ylimääräisen liittokokouksen kutsuminen koolle puheenjohtajan vaalia varten. Uuden puheenjohtajan valintaan asti puheenjohtajan tehtäviä hoitaa varapuheenjohtaja Anders Ferbe.
Ruotsin sosialidemokraattisessa puolueessa on yli 100 000 jäsentä.
Juhani Artto
