Metallityöväen Liitto

Esitys uudeksi liitoksi hyväksyttiin liittojen hallinnoissa yksimielisesti

17.05.2017

Metalliliiton ylimääräinen liittokokous käsittelee liittoyhteistyöhankkeen projektihallituksen, liittojen henkilöstöistä muodostettujen työryhmien sekä liittojen hallintojen valmisteleman esityksen uudeksi teollisuusliitoksi.

Esityksen uudeksi liitoksi esitteli projektipäällikkö Markku Laine. Hän muistutti esityksensä aluksi, miksi hankkeeseen ylipäätään ryhdyttiin.

Hanke on käynnistetty, koska liitot ovat huolissaan ja samalla valmiita kantamaan vastuunsa jäsentensä edunvalvonnasta ja edunvalvonnan tulevaisuudesta. Tämä hanke on käynnistetty, koska toimintaympäristön muutokset, työmarkkinatoiminnan tulevaisuus, työnantajapolitiikka ja pyrkimykset koko ay-liikkeen heikentämiseksi siihen haastavat. Vahvakaan ammattiliitto ei ole lintukoto. Tarvitaan enemmän voimaa ajaa jäsenten asioita ja tarvitaan enemmän vastavoimaa pistää kampoihin erilaisille, milloin jäsenten asemaan, milloin koko ay-liikkeen toiminta- ja sopimisoikeuksiin liittyville heikentämispyrkimyksille.

Laine muistutti, että syntyessään uusi Teollisuusliitto kuuluu jäsenmäärältään Suomen suurimpien ammattiliittojen joukkoon ja uusi Teollisuuden työttömyyskassa maan suurimpien työttömyyskassojen joukkoon.

Uusi liitto tavoittelee vahvempaa sopimus- ja neuvotteluvoima työmarkkinapolitiikassa, ay-liikkeen sisällä ja myös paikallisesti.

Tavoitteena on vahvempi elinkeino- ja teollisuuspoliittinen edunvalvonta ja yhteiskuntavaikuttaminen. Tavoitteena on taloudellisesti vahva ja toiminnallisesti tehokas ammattiliitto, johon halutaan kuulua ja järjestäytyä.

Lue lisää:

Markku Laineen esittelyteksti kokonaisuudessaan PDF
ja esittelyyn liittyvä kalvosarja PDF

Esitys uudeksi liitoksi PDF

« Uutislistaukseen