Metallityöväen Liitto

Hankkeet ja työryhmät

 

Omat tutkimushankeet 

Rahkeet duuniin -tutkimushanke

Hankkeen tavoitteena on jäsentää ammatilliselta toiselta asteelta valmistuneiden sijoittumista työelämään sekä kokemuksia töistä samalla peilaten näitä opintoihin ja niiden järjestämiseen. Hankkeen tavoitteena on tarjota tutkimukseen perustuvaa kouriintuntuvaa tietoa kehittämistyön ja päätöksenteon taustaksi. Tulokset ovat sekä laadullisia (miten työllistyminen tapahtuu ja koetaan) sekä määrällisiä (kuinka moni työllistyy ja ei työllisty laadullisesti osuvasti eri aloilta).

Tutkimus toteutetaan tilastotutkimuksena, kyselynä ja haastatteluina.

Tutkimuksen tilaajat:
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry
Metallityöväen Liitto ry
Palvelualojen ammattiliitto PAM ry
SAK Suomen ammattiliittojen keskusjärjestä
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Tutkimuksen käytännön toteuttaja on Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs

Metalliliiton edustajana ohjausryhmässä on ammattikoulutussihteeri Tuomo Paukkunen.

Lisätietoja antavat Tuomo Paukkunen, puh. 020 77 41113, 050 320 2324 ja Jorma Antila, puh. 020 77 41200, 040 586 1028

Metallityöläinen – Metallityöväen Liiton jäsenkysely 2011

Metalliliiton tutkimusyksikkö tekee kuudetta kertaa jäsenkyselytutkimuksen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää metallityöläisen työtä, vapaa-aikaa, siviilielämää ja suhtautumista Metalliliittoon. Tämä tutkimus, yhdessä aikaisempien tutkimusten kanssa, selvittää millaisia muutoksia teollisuudessa, työelämässä sekä jäsenistön rakenteessa on tapahtunut viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Tutkimus tukee Metalliliiton työtä jäsentensä taloudellisen ja sosiaalisen aseman parantamiseksi.
Kysely suoritetaan keväällä 2011 ja tutkimuksen loppuraportti valmistuu alkuvuodesta 2012.
Tutkimuksen vastuuhenkilö on vastaava tutkija Jukka Saviluoto.

 

VATU - Valuja käyttävän teollisuuden ja valimoiden uudet yhteiset tuotantokonseptit

Hankkeen tavoitteena on kartoittaa valuja käyttävän metalliteollisuuden alihankinnan nykyiset ja tulevat tarpeet ja odotuksen sekä löytää uusia toimintamalleja konepajojen ja valimojen yhteistyölle.  

Tavoitteena on löytää ja kehittää tekijöitä, joilla valuja tuottavan teollisuuden asemaa voidaan parantaa kansainvälisiin kilpailijoihin verrattuna. Näitä tekijöitä voivat olla esimerkiksi tuotannon suuntaaminen, yhteistyön tiivistäminen, nopeus, joustavuus, logistiikka, laatu, luotettavuus ja ympäristöarvot. Asiakaslähtöisellä ja kokonaisvaltaisella tarkastelulla pyritään löytämään tuotantokonsepteja, joiden kilpailukyky ei perustu pelkästään tuotteen lopulliseen hintaan.

Hankkeessa:

  • Kartoitetaan valuja käyttävän teollisuuden käyttämät tuotantokonseptit ja valutuotteisiin liittyvän alihankinnan tarpeet ja vaatimukset.
  • Selvitetään valuja käyttävän ja tuottavan teollisuuden halukkuus kehittää toimintojaan niin, että siitä hyötyy koko suomalainen metalliteollisuus
  • Luodaan uusia tuotantokonsepteja, joiden avulla suunnitteluja tuotantoketjuja voidaan toteuttaa niin, että ne palvelevat paremmin suomalaista konepajateollisuutta.
  • Kartoitetaan valimoiden tuotantokapasiteetti ja investointitarpeita konepajalähtöisesti.
  • Yhdistetään ja hyödynnetään eri alojen osaamisia molemmin puolisen kilpailukyvyn parantamiseksi
  • Kohdistetaan tarkastelu suunnittelusta valmiiseen komponenttiin

Hanke on osa TEKESin Tuotantokonseptit –ohjelmaa ja hankkeen toteuttaa on VTT.  Hanke päättyy maaliskuussa 2012. Hankkeeseen osallistuvat Metallityöväen liitto ja Teknologiateollisuus ry.

Metalliliiton edustaja hankkeen ohjausryhmässä on vastaava tutkija Mika Kärkkäinen.

 

Työryhmät, joissa edustaja tutkimusyksiköstä 

Kotimaiset työryhmät
 

1) Ay-liikkeen sisäiset työryhmät

  • SAK:n Ilmasto- ja energiatyöryhmä; Mika Kärkkäinen, jäsen
  • SAK:n Talous- ja elinkeinopoliittinen valiokunta; Jorma Antila, jäsen
  • TP:n (Teollisuuden Palkansaajat) Elinkeinopoliittinen työryhmä; Mika Kärkkäinen, puheenjohtaja
  • Puolustusvälineteollisuuden seurantaryhmä; Jouko Reijonen, jäsen
  • Telakkatoimitsijat; Timo Eklund, jäsen

2) Muut työryhmät

  • Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) johtokunta; Jorma Antila, jäsen
  • SAK-EK tilastolautakunta; Sari Korte, jäsen
  • Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n välinen kehittämistyöryhmä (METKET); Jorma Antila, jäsen, Jukka Saviluoto, jäsen 
  • TEM:n epävirallinen telakkatyöryhmä; Timo Eklund, jäsen
  • Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta; Jorma Antila, jäsen
  • Osaamisen ennakointi meriteollisuudessa -projekti; Timo Eklund, ohjausryhmän jäsen
  • TEM:n kaivannaisteollisuustyöryhmä, Timo Eklund, jäsen 
     
Kansainväliset työryhmät


1) EMF (Euroopan Metallityöntekijöiden Yhteisjärjestö)

  • Autoteollisuuskomitea; Jouko Reijonen, jäsen
  • Hissityöryhmä; Mika Kärkkäinen, jäsen
  • Koneenrakennuskomitea; Mika Kärkkäinen, jäsen
  • Puolustusvälineteollisuuden ad-hoc -työryhmä; Jouko Reijonen, jäsen
  • Telakka-asioiden komitea;  Timo Eklund, jäsen
  • Telakka-asioiden sosiaalidialogikomitea;  Timo Eklund, jäsen
  • Teollisuuspoliittinen komitea; Mika Kärkkäinen, jäsen
  • Teräsalan sosiaalidialogikomitea;  Timo Eklund, jäsen
  • Teräskomitea;  Timo Eklund, jäsen
  • Värimetallien ad-hoc -työryhmä; Timo Eklund, jäsen 
  • CEEMET/EMY sosiaalidialogityöryhmä, kilpailukyky ja työllisyys; Mika Kärkkäinen, jäsen 
  • ICT-komitea; Jukka Saviluoto, jäsen 
     

2) IMF (Kansainvälisen Metallityöntekijöiden Liitto)

  • Telakkatyöryhmä; Timo Eklund, jäsen

3) IN (Pohjoismaiden teollisuuden palkansaajat)

  • IN:n teollisuuspoliittinen verkosto; Mika Kärkkäinen, jäsen

4) Muita työryhmiä

  • Kone ewc -työryhmä; Mika Kärkkäinen, koordinaattori
  • Metso ewc -työryhmä; Mika Kärkkäinen, koordinaattori

 

Jaa kirjanmerkki Jaa kirjanmerkki: Delicious Facebook ...