Aalto pahoillaan Metalliliiton irtautumisesta TEAMista
3.6.2009
Metallityöväen liitto irtautuu TEAM-hankkeesta. Asiaa käsitellyt ylimääräinen liittokokous totesi, että liitolla ei ole edellytyksiä jatkaa TEAM-valmistelua.
TEAMiin liittymiseksi ja Metalliliiton lakkauttamiseksi vaadittaisiin purkukokouksessa 3/4 enemmistö. Koska liittokokouksessa järjestetyssä äänestyksessä ei tarvittavaa enemmistöä löytynyt, liittokokous päätti, että Metalliliitto vetäytyy TEAM-hankkeen jatkovalmistelusta ja jatkaa toimintaansa itsenäisenä liittona.
TEAM-liittoon liittymistä vastusti kokouksessa liiton vasemmistoryhmä.
Puheenjohtaja Riku Aalto ilmaisi syvän pettymyksensä siitä, että Metallin on vasemmistoryhmän vastustuksen vuoksi hylättävä TEAM-hanke.
- Yritimme uudistua edunvalvontaa yhteistyön ja kompromissien kautta, mutta vähemmistöryhmä päätti tuhota viime hetkellä monivuotisen työn.
Aalto korosti, että paluuta tilanteeseen, josta TEAM-valmistelu alkoi, ei ole.
- Aivan ensimmäiseksi on keksittävä keinot, millä palautamme jäsenten luottamuksen liittoon, joka ei kunnioita edes jäsenäänestyksen tulosta.
Kehityksen suunta on Aallon mukaan selvä. Teollisuuden työntekijät, joihin myös Metalliliiton jäsenet kuuluvat, tarvitsevat voimakkaampaa ja monipuolisempaa edunvalvontaa.