Globalisaatioon Metallityöväen liitto vaikuttaa kansainvälisten järjestöjen kautta ja välittömästi omalla solidaarisuustoiminnallaan kehitysmaissa ja lähialueilla. Liittokokouspäätöksen mukaisesti yksi prosentti nettojäsenmaksutuloista varataan solidaarisuustoimintaan.
Suurin osa solidaarisuustoiminnasta on koulutushankkeita, jotka toteutetaan yhdessä Kansainvälisen Metallityöväen Liiton IMF:n kanssa eri maissa. Niihin saadaan valtiolta avustusta
Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen (SASK) kautta. Hankkeille on yhteistä metallityöläisten ammatillisen järjestäytymisen edistäminen ja liittojen neuvottelutoiminnan tukeminen kohdemaissa.
Metallityöväen liitolla on ollut solidaarisuushankkeita vuodesta 1986 muun muassa Nicaraguassa, Brasiliassa, Etelä-Koreassa, Nepalissa, Kolumbiassa, Tansaniassa, Mosambikissa, Etelä-Afrikassa ja Perussa.
Vuonna 2010 Metalli on kumppanina yhteensä kymmenessä solidaarisuushankkeessa ja neljässä lähialuehankkeessa. Lisäksi liitto on lahjoittanut 5.000 € ITUC:n kautta humanitääriseen apuun Haitin maanjäristyksen uhreille.
Metallin omarahoitus (kokonaisbudjetti)
• Intian terästeollisuuden järjestäytymishanke 6.700 € (178.000 €)
• Indonesian ay-liikkeen kouluttajakoulutus 3.000 € (81.500 €)
• Filippiinien koulutus ja liittorakenteet 4.800 € (160.000 €)
• Kiina, siirtotyöläisten koulutusohjelma 2.500 € (50.000 €)
• Meksikon metallityöläisten järjestäytymishankkeen arviointi 1.800 € (12.000 €)
• Väli-Amerikan maiden telealan järjestäytyminen 3.750 € (65.000 €)
• Perun kaivosalan vuokratyövoiman järjestäytyminen 3.750 € (50.000 €)
• Afrikan metalliliittojen tasa-arvohanke (Mosambik, Kenia) 5.000 € (60.000 €)
• Afrikan alueellinen koulutushanke 3.750 € (50.000 €)
• Namibian metalliliiton järjestäytymis- ja koulutushanke 13.500 € (90.000 €)
© Metallityöväen Liitto ry 2010