Työehtosopimusneuvotteluja jatketaan
Elokuun puolivälin jälkeen jatketaan neuvotteluja teknologiateollisuuden uudesta työehtosopimuksesta. Neuvottelut keskeytettiin keväällä, kun rahasta ei päästy yhteisymmärrykseen.
— Neuvotteluasetelma ei ole talouden osalta yhtään helpompi kuin keväälläkään, Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo. Jossain on kutsuttu ihmisiä työhön ja lomautuksia peruttu, toisaalla pelätään pitkään jatkuneiden lomautusten muuttumista irtisanomiksi.
Aalto ei lähde laukomaan palkankorotustavoitteita julkisuuteen. Se ei edesauttaisi sopimuksen syntyä.
— Meillä on ammattiosastojen jättämät aloitteet ja liittokokouspäätökset, joita viedään eteenpäin. Mutta on selvää, että 30 000–40 000 lomautettua tai irtisanottua jäsentä vaikuttaa neuvotteluasetelmiin.
Paikallisesta palkkaerästä Aalto ennakoi neuvotteluissa isoa vääntöä.
— Meillä on selkeät liittokokouksen ja valtuuston päätökset, että tämän mallista palkkaratkaisua ei pidä hyväksyä. Työnantajat saivat pään auki ja haluavat jatkaa. He viestittävät myös julkisuudessa koko ajan palkkojen sopimisesta työpaikkakohtaisesti.
Aallon mukaan kyse on oppiriidasta, missä työrauha myydään. Ja se on iso kysymys.
— Jos liitto neuvottelee yleissitovan työehtosopimuksen, joka velvoittaa työrauhaan ja palkat jätetään auki, on luottamusmiehen asema neuvotella ilman lakkoasetta aika heikko.
Aallon mielestä se, että liitto neuvottelee työehtosopimuksen ja palkat, on kaikkien jäsenten etu.
Kevään neuvotteluista Aalto ei usko jääneen mitään hampaankoloon. Palkankorotusten tasosta ei vain päästy yhteisymmärrykseen.
— Kun sopimuskausi ei ollut päättymässä, ei ollut painetta ja pakkoa saada sopimusta aikaan. Nyt paine kasvaa. Toivottavasti löytyy yhteisymmärrys ilman, että joudutaan työtaistelutilanteeseen.
Keväällä liitot sopivat, että mikäli syyskuun loppuun mennessä ei saada sopimusta, niin sopimus lakkaa syyskuun viimeinen päivä ilman irtisanomista.
Myös muilla liiton sopimusaloilla on valmiudet käynnistää neuvottelut pikaisesti. Teknologiateollisuuden avaajan roolia Aalto perustelee alan merkittävyydellä koko maan taloudelle.
— Mutta emme me ole poliisina valvomassa, minkälaisia ja -tasoisia sopimuksia muut liitot neuvottelevat. Työnantajapuoli näyttää enemmänkin koordinoivan neuvotteluja Teknologiateollisuuden kautta.
Keskitetystä tuloratkaisusta on Aallon mielestä turha keskustella, koska työnantajat ovat niin vahvasti liputtaneet sitä vastaan. Eikä työnantajien keskusjärjestöllä enää ole neuvotteluorganisaatiotakaan. Työntekijä- ja toimihenkilöliitot pyrkivät koordinoimaan neuvotteluja Teollisuuden Palkansaajien kautta.
TEAM-hankkeen kariutumisella saattaa olla vaikutuksia sopimusneuvotteluihin, Aalto pohtii. Liittojen väliset rajapinnat saattavat nousta neuvotteluihin ja soveltamisaloihin.
— Toivottavasti pystymme kuitenkin yhteistyöhön. Aika näyttää, mitä jälkiä jää.
Niitä kuitenkin jää, Aalto sanoo ja muistuttaa sanoneensa liittokokouksessa kesäkuussa, että paluuta vanhaan ei ole.
— Kolmea vuotta ei kalenterista voida pyyhkiä pois ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.
(HP)
Ansiopäivärahan ennakkomaksuja maksettiin ensimmäisenä kuukautena noin 950 jäsenelle. Tuoreen lakimuutoksen mahdollistama ansiopäivärahan ennakkomaksu otettiin käyttöön Metallityöväen työttömyyskassassa heinäkuun alussa.
Työttömyyskassat voivat maksaa ansiopäivärahaa ennakkona, jos ensimmäisen päivärahahakemuksen käsittely viivästyy.
Ennakkomaksun saamisen edellytyksenä on, että hakijan työnhaku on voimassa TE-toimistossa tai hänet on lomautettu yhteislistamenettelyllä. Ennakkoa maksetaan enintään 40 päivältä.
Ennakkona maksettava määrä on peruspäiväraha ilman lapsikorotuksia eli 25,63 euroa bruttona päivässä. Ennakkomaksusta peritään ennakonpidätys hakijan ennakonpidätysprosentin perusteella. Ennakkona maksettu määrä vähennetään myöhemmin maksettavasta ansiopäivärahasta.
Ennakkomaksu maksetaan ainoastaan jäsenen pyynnön perusteella. Pyyntölomake on työttömyyskassan verkkosivuilla, www.metalliliitto.fi > Työttömyyskassa.
Metallin työttömyyskassa maksoi ansiopäivärahaa heinäkuussa 19 219 jäsenelle. Elokuun alussa käsittelemättömiä uusia hakemuksia oli vajaa 13 000. Käsittelyaika on nyt noin 13 viikkoa.
Ulkopuolisen työvoiman käyttö lomautusten aikana kuumensi tunteet Laukaan Leppävedellä. Tilauskonepaja Rannan Teollisuuskone Oy:n työntekijät marssivat ulos torstaina 30. heinäkuuta vastalauseena työnantajan tavoille hoitaa henkilöstöasioita. Työntekijät palasivat töihin seuraavana maanantaina.
– Omaa väkeä on lomautettuna, ja samaan aikaan työnantaja oli ottanut tänne ulkopuolisia työntekijöitä. Eivätkä he edes tehneet mitään erikoisosaamista vaativaa, mitä oma väki ei osaisi, pääluottamusmies Markku Kolari kertoo.
Rannan Teollisuuskoneen Leppäveden konepajalla on noin 30 työntekijää, joista noin puolet on tällä hetkellä lomautettuna. Yt-neuvotteluja on käyty jo viime syksystä lähtien.
Kolarin mukaan työntekijät ovat muutenkin olleet tyytymättömiä työnantajan tapoihin hoitaa henkilöstöasioita laskusuhdanteessa.
– Yt-neuvotteluissa ei ole päästy aitoon neuvotteluun, vaan työnantaja on pyrkinyt suoraan sanelemaan asiat. Se on työehtosopimuksenkin vastaista, että neuvottelujärjestyksen yli marssitaan, Kolari sanoo.
Lomautettavia työntekijöitä on Kolarin mukaan pompoteltu edestakaisin.
– Lomautuksille laitettuja on soitettu parin päivän päästä takaisin,
tai kutsuttu takaisin töihin vuorolomautuksen jälkeen ja kohta taas lomautettu uudestaan toistaiseksi, hän kertoo.
– Lomautusuhka ja lomautukset ovat jo tarpeeksi ahdistavia, mutta tällainen sähläys ja pompottelu tekevät työntekijöiden elämän tosi vaikeaksi.
(A-MK)