Heikki Piskonen 13.8.2009
Suomalaisen hyvinvoinnin yhtälö on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen. Jotta valtiolla ja kunnilla on varaa ylläpitää lakisääteisiä palveluja esimerkiksi terveydenhoidossa, sosiaalitoimessa ja koulutuksessa, tarvitsevat ne verotuloja. Veroista valtaosan maksavat palkansaajat ja yritykset.
Palkansaajat voivat maksaa veroja, jos on työtä, josta saa tuloja, joita voidaan verottaa. Työtä on, jos on Suomessa toimivia yrityksiä, jotka työllistävät ihmisiä.
Yritykset voivat maksaa veroja, jos ne saavat tuotteensa kaupaksi kotimaassa ja ulkomailla. Teollisuusyritykset ovat tässä tärkeimmässä asemassa.
Alkava syksy tulee olemaan monelle Suomessa toimivalle yritykselle kohtalon syksy. Etenkin metalliteollisuudessa on ollut pitkiä lomautuksia, joiden avulla on pyritty katsomaan mitä lähitulevaisuus tuo. On aivan varma, että monessa yrityksessä harkitaan nyt lomien jälkeen, onko tarve aloittaa uudet yt-neuvottelut, joissa pohditaan irtisanomisia.
Maan porvarihallitus on itsepintaisesti pitänyt kiinni ajatuksesta, että veroelvytys on keskeisin tapa elvyttää. On kuitenkin nähtävissä, että se ei mitenkään riitä. Nyt on viimeinen hetki panostaa aiottua vahvemmin työllistäviin investointeihin elvytyksen nimissä.
Esimerkiksi valtiolla on monia mahdollisuuksia aikaistaa investointejaan, jotka joka tapauksessa olisivat edessä. Näillä investoinneilla autettaisiin muun muassa metalli- ja rakennusteollisuuden työpaikkoja pahimman yli.
Suomessa toimivan teollisuuden selviämisellä laman yli on keskeinen merkitys sille, minkälaiset mahdollisuudet meillä on rahoittaa hyvinvointipalvelujamme. Olemme edelleenkin viennistä riippuvainen maa. Vientiteollisuuden puolesta puhuminen ei vain tunnu olevan kovin muodissa näinä päivinä.