Irtisanomisissa ja lomautuksissa toimittajat eivät kysy työntekijöiltä asiakysymyksiä, eikä työntekijöiden mielipiteille anneta tilaa. Työntekijöille on varattu uhrin säälittävä osa: Miltä nyt tuntuu?
Koneistaja Pekka Reijonen kuvaa apean oloisena tehtaalaisten tuntoja: ”Masentavaahan tämä on”.
Nieminen on yksi Rauta-Sorvi-Työstö Oy:n 370 irtisanotusta työntekijästä.
Uutinen irtisanomisista iski eilen kuin pommi tehtaalaisten keskuuteen. Tyrmistynyt pääluottamusmies Reijo Pekkanen toteaa, että hurjalta tuntuu kun vielä viime vuonna tehtiin hiki päässä ylitöitä.
Ahjo keräsi Aamulehdestä, Helsingin Sanomista, Keskisuomalaisesta ja Turun Sanomista irtisanomisia ja lomautuksia koskevat ja taloustaantumaan jollain lailla liittyvät uutiset. Ne kerättiin kotimaan osastoilta ja talousosastoilta kahdelta tammikuun viikolta.
Näiden uutisten ja artikkeleiden lukemisen jälkeen Ahjo olisi voinut kirjoittaa tuon yllä olleen uutisen kaikkiin lehtiin. Vain nimet ja paikkakunta olisi pitänyt vaihtaa.
Tuon aloituksen jälkeen kuvitteellista koneistajaamme haastatellaan hänen perhesuhteistaan ja kerrotaan lisää sitä, miten masentavalta ja toivottomalta hänestä tuntuu.
Pääluottamusmies saa kertoa, montako irtisanotaan ja millä aikataululla. Poikkeustapauksessa luottamusmies saa esittää ajatuksen tai jopa kaksi siitä, olisiko irtisanomisilta voitu välttyä. Pääluottamusmiehen sallitaan esittää toivottomuuden tunteiden sijasta myös jonkinasteista ärtymystä.
Tämän jälkeen tehtaan toimitusjohtaja esittelee lukuja tilauskannoista ja työntekijöiden vähentämisen tarpeesta.
Kainalojutussa TE-keskuksen virkamies kertoo, miten työttömiksi jääviä autetaan ja työntekijäjärjestön ekonomi ja yliopiston tutkija lausuvat näkemyksiään globaalista taloudesta.
Numerolukuina epätieteellinen selvityksemme osoitti seuraavaa.
Jutuissa haastateltiin yhteensä 212 henkilöä. Heistä 157 oli työnantajia, virkamiehiä, poliitikkoja tai asiantuntijoita. Vain 55 heistä oli työntekijöitä tai heidän edustajiaan.
Sisällön ruotiminen osoitti seuraavaa.
Tyypillisesti työntekijät saivat esittää synkkää mielen myllerrystä kuvaavia, lyhyitä kommentteja.
”Surkeat olivat tunnelmat”, sanoi koneasentaja Ari Luoma konepajakonserni Metson Järvenpään-tehtaan edessä maanantaina.” (Helsingin Sanomat 20.1.2009)
”35-vuotiaan Puustion perheeseen kuuluvat 2- ja 5-vuotiaat lapset.
– Jos isältä loppuvat työt, jotain täytyy keksiä, jotta asuntolainat saadaan hoidettua.” (Keskisuomalainen 20.1.2009)
”– Ei minulla ole varaa olla lomautettuna, asuntolaina on hoidettava, sanoo cnc-koneistaja Jarmo Turunen.” (Aamulehti 20.1.2009)
”– Eipä voisi olla tunnelmat enemmän alakantissa, kuvaili tuntojaan Metsä-Botnian Kaskisten tehtaalla korjausmiehenä työskentelevä Juha Holm.” (Turun Sanomat 15.1.2009.)
Pääluottamusmiehiä haastateltiin lyhyesti mutta melko rutiininomaisesti muissa lehdissä mutta ei Helsingin Sanomissa.
Esimerkiksi HS:n talousosaston suuressa artikkelissa irtisanomisista haastateltiin neljää eri työnantajapuolen johtajaa ja kolmea ekonomistia.
Työntekijöiden yhteisiltä edustajilta ei kysytty artikkeliin mitään mielipiteitä tai näkemyksiä, vaan ainoa siteerattu luottamusmies sai kertoa tämän: ”Sen verran olen kuullut, että lomautukset voivat kestää jopa kaksi kuukautta.” (Helsingin Sanomat 20.1.2009).
Muissa lehdissä pääluottamusmiehiltä otettiin mieluusti ensin masentunut kommentti, sen jälkeen saatettiin antaa tilaa jollekin ärtyneelle lausunnolle.
”Rautpohjan tehtaan metalliliittolaisten työntekijöiden pääluottamusmiehen Pentti Mäkisen tunnelmat olivat matalalla, kun hän vastasi puhelimeen Helsingistä, jossa Metso kertoi rajuista vähennyssuunnitelmista.
– Tämä on ennenkuulumattoman rajua, kun painotus on sanalla irtisanomiset, eikä siellä puhuta Metso Paperin kohdalla mitään lomautuksista, vaan irtisanomisista. ” (Keskisuomalainen 20.1.2009)
”Kaskisten tehtaan pääluottamusmiehen Sakari Mäntysaaren mukaan … moni poistui itkien paikalta.
Mäntysaari arvostelee yhtiön johtoa siitä, ettei henkilöstön mielipiteitä kuunneltu. Hänen mukaansa tehtaan sulkemisesta oli jo ennakkoon päätetty ja yt-neuvotteluja käytiin muodon vuoksi.” (Turun Sanomat 15.1.2009).
Toimitus- tai muilta johtajilta ei kysytty, miltä heistä tuntuu. Heitä ei myöskään kuvailtu perhesuhteitten kautta.
Johtajat saivat esittää faktoihin, numeroihin ja tilannearvioihin perustuvia lausuntoja.
”– Tilauskanta on supistunut voimakkaasti ja nopeasti, perustelee Tampereen yksikön paikallisjohtaja Jarmo Honkasalo.” ( Aamulehti 20.1.2009)
”Metson toimitusjohtajan Jorma Elorannan mukaan investoinnit massa- ja paperiteollisuuden linjoihin vähentyvät pysyväisluontoisesti kolmanneksen verrattuna 2004-2008 investointeihin.
– Siksi meidän on sopeutettava kustannusrakennettamme, Eloranta sanoi maanantaina.” (Keskisuomalainen 20.1.2009)
”Toimitusjohtaja Jorma Hämäläisen mukaan henkilökunnan vähennystarve saattaa olla enimmillään jopa 70 henkilöä.
– Tavoitteena on kulujen sopeuttaminen laskevaan ilmoitusmyyntiin, ja yt-neuvottelut koskevat yhtiön kaikkia toimintoja, sanoo Hämäläinen.” (Turun Sanomat 15.1.2009)
Lehtien haastattelemiksi kommentoijiksi kelpuutettiin lähinnä kovan bisneksen puolestapuhujia tai tutkijoita. Mutta silloin kun työntekijäpuolelle annettiin ääni, saatettiin eri kommenttien esittäjille luoda eriarvoinen asema muulla kuvauksella.
”Investointipankki Alexander Corporate Financen hallituksen puheenjohtaja Erkki Helaniemi korostaa palkitsemisjärjestelmien kyllä toimivan. Helaniemi on laatinut lähes kaikkiin suomalaisiin pörssiyrityksiin optio-ohjelman.” (Helsingin Sanomat 13.1.2009)
Edellä siteeratussa artikkelissa Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Pauli K. Mattila ”sanoo”, Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus ”huomauttaa” ja jo tutuksi tullut Erkki Helaniemi ”korostaa”. (Helsingin Sanomat 13.1.2009)
SAK:n puheenjohtajaa Lauri Ihalaista ei kuvata tällaisilla järkeen vetoavilla sanoilla vaan hän ”puuskahtaa”. (Helsingin Sanomat 19.1.2009)
Keskisuomalaisessakaan Ihalaista ei siteerata viilein, asiantuntijaroolia korostavin sanoin. Lehden kuvauksen mukaan Ihalainen ”heltyy” ja ”herkistelee”:
”Viimeisiä sopimuksia ammattiliittojen keskusjärjestöjen puheenjohtajana tekevä Lauri Ihalainen heltyi ristimään ehdotuksen ”sosiaalitupoksi”.
– Sopimusyhteiskunta taitaa sittenkin olla voimissaan, Ihalainen herkisteli.” (Keskisuomalainen 23.1.2009)
Työntekijöitä haastatellaan vähän. Tai jos haastatellaan, heidät tungetaan samaan ahtaaseen muottiin välittämättä siitä, mitä he ovat todellisuudessa vastanneet toimittajien kysymyksiin. Näin todistavat myös aiemmat, Journalisti- ja Dagens Arbete –lehtien tekemät selvitykset.
Suomalaisten toimittajien ammattiliiton Journalisti-lehti oli tutkinut vuonna 2006 keitä haastatellaan suomalaisten tiedotusvälineiden kotimaan uutisiin.
Journalisti oli seurannut Helsingin Sanomien, YLE:n TV1:n ja Uutislehti 100:n kotimaan ja kaupunkiuutisia viikon ajalta. Artikkelin tausta-aineisto oli Ahjon käytössä.
Rivikansalaisen komiikkaa
Haastateltavissa oli häviävän pieni määrä työntekijöitä tai ylipäänsä niin sanottuja tavallisia kansalaisia. Jos työntekijää haastateltiin, häneltä ei kysytty periaatteellisista, koko työelämään vaikuttavista asioista. Hän sai esittää kommentteja, mielellään hupaisia.
Tähän tyyliin:
”Rahastajana ja kansimiehenä Kivimossa työskentelevä Kimmo Dahlblom vitsailee, että ´tämä kaulassa kantamani rahastuslaite taitaa maksaa enemmän kuin mitä keräämäni maksut tuottavat.´” (Helsingin Sanomat 27.11.2006)
Huoltomies Raimo Nikula sai puolestaan kertoa, mitä on nähty Vuosaaren golfkentällä.
”Lehmiä?”
”Niin, teimme elokuun alussa huoltohallin viereen siirtonurmialueen ja kun se oli itänyt viikon, Äkkijyrkän lehmät olivat siellä laiduntamassa.” (Helsingin Sanomat 2.12.2006)
Sama lehti teki testiviikolla kahtena eri päivänä juttua tryffelikoirista. Tiistaipäivänä otsikoitiin ”Tryffelikoira löysi Lahdessa sieniretkellä ehkä arvosieniä.” Juttuun haastateltiin kasvimuseon dosenttia ja koiran toista omistajaa. Koirasta oli kuva. Seuraavana päivänä riemuittiin: ”Sienikoiran löytö Lahdessa varmistui kalkkitryffeliksi”.
Suomalaisten työntekijöiden tilanteesta – ilman kuvaa, ilman haastatteluja –kerrottiin tryffelilöydöksen varmistumispäivänä yhden palstan pikku-uutisessa ”Ansiosidonnaisia päivärahoja leikataan edelleen”.
Työelämästä ei siis tehty juuri lainkaan juttuja, mutta tutkijoiden ja viranomaisten asioista uutisoitiin herkeämättä.
Rivikansalaisen tragiikkaa
Johtajat, virkamiehet ja työnantajat saivat esiintyä lehdissä yleensä aina ammattinimikkeillään, mikä korosti heidän asiantuntijuuttaan ja oikeuttaan esittää tilannearvioita.
Rivikansalaiset saivat kommentoida rikoksia ja kummallisia tapahtumia tai kertoa traagisista omista kokemuksistaan.
Ammattinimikkeitä ei käytetty. Esimerkiksi Vantaalta haastateltiin ”alkoholinhuuruisen elämänsä katkaissutta”, Helsingistä ”vesijuoksijaa” ja ”Männikkötiellä asuvaa”. Lahdesta haastateltiin ”tryffelikoiran omistajia”.
Kansalaisjärjestöjäkään ei päästetty puhumaan yhteiskunnallisista asioista. Esimerkiksi Tampereella järjestettyä Euro-Med-huippukokousta saivat Suomen kansalaiset kommentoida YLE:n lähetyksessä pelkästään liikennejärjestelyjen puolesta, katugallupin muodossa. (YLE 27.11.2006).
On merkityksellistä, missä valossa haastateltavien lainaukset esitetään.
Elinkeinoelämän ja virkamiehistön johto sai useimmiten ”todeta” tai ”arvioida”. Harvat ay-liikettä edustaneet haastateltavat saattoivat sen sijaan ”tokaista” tai ”letkauttaa”.
Ruotsissa samaa pommijournalismia
Vuonna 2004 ruotsalaisen ammattiyhdistyliikkeen, mm. Metalliliiton, lehti Dagens Arbete teki laajan tutkimuksen siitä, miten kolmen suuren tuotantolaitoksen sulkemisesta uutisoitiin. Tutkimuksen kohteina oli yhteensä seitsemän sanoma- ja paikallislehden uutisointia suurista joukkoirtisanomisista.
Lopputulos oli samansuuntainen kuin kahdessa tässä juttukokonaisuudessa kuvatuissa, pienissä selvityksissä. Tässä Dagens Arbeten johdanto juttuun:
”Yritys lopetetaan, ja uutinen asiasta tipahtaa pommin lailla. Toimittajat saapuvat nopeasti paikalle. Työnantajat kertovat lukuja, poliitikot kommentoivat ja asiantuntijat selittävät. Työntekijät pysyvät taustalla. Jos heiltä jotain tiedustellaan, saavat he vastata vain kysymykseen: ”Miltä nyt tuntuu?”.
Muottiin sopimaton poistetaan
Dagens Arbeten tutkimus osoitti, miten kaavamaisesti työntekijöitä haastateltiin. Heiltä kysyttiin tunteisiin liittyviä, ei faktatietoa vaativia kysymyksiä. Heiltä ei kysytty tehtaaseen tai yleisiin yhteiskunnallisiin asioihin liittyviä vaan omaan yksityiselämään liittyviä kysymyksiä. Heitä ei esitelty ammattinimikkeillä vaan esimerkiksi perhesuhteittensa kautta.
Dagens Arbete haastatteli niitä työntekijöitä, joita irtisanomisten aikaan oli haastateltu tutkimuksen kohteina olleisiin lehtiin. Valtavirtamediassa työntekijät oli esitelty poikkeuksetta toimintakyvyttömiksi lamaantuneina, sääliteltävinä yksilöinä.
Dagens Arbeten jutussa nämä samat ihmiset toteavat, että toimittajat usein vääristelivät todellisuutta. Työntekijät eivät olleet lamaantuneita, vaan vihaisia ja täynnä toimintatarmoa. Monilla heistä oli näkemyksiä ja mielipiteitä, mutta niitä valtavirtalehdistö ei kysynyt. Heiltä kysyttiin vain tunteista ja yksityiselämästä.
Tällä on merkitystä
Onko sillä väliä, että suurinta osaa Suomen tai Ruotsin kansasta ei päästetä valtavirtamediassa näkyviin muuta kuin vitsikkäinä, traagisina tai toimintakyvyttöminä yksilöinä?
Tai että heidän edustajansa – kuten ay-liike – saavat esittää hyvin harvoin näkemyksiään suurista, yhteiskunnallisista kysymyksistä?
Sillä on väliä.
”Minä väitän, että tiedotusvälineet muokkaavat suuren yleisön käsitystä siitä, miten yhteiskunta toimii. Ihmisten jatkuva esittäminen sääliteltävinä surkimuksina, vaikka he olisivat aivan jotain muuta, voi lamaannuttaa.”
Näin toteaa ruotsalainen mediatutkija Lena Levin yllä kuvatussa Dagens Arbeten artikkelissa. Levin tuntee hyvin nimenomaan irtisanomisuutisoinnin. Hän kritisoi toimittajien tapaa rajata ja typistää työntekijöiden haastatteluista pois kaikki ”epäsopiva”.
”Etsitään pieni ryhmä, joka saa toimia esimerkkinä. He saavat esiintyä kaikkien muitten samassa tilanteessa olevien puolesta. He ovat tyytymättömiä, huolissaan ja tunteikkaita. Siinä määrin kuin on ´sopivaa`. Heidän on mahduttava jonkinlaiseen ennalta määrättyyn muottiin. Jos he eivät sovi muottiin, kaikki ylimääräinen hakataan pois.”
Journalismi on osa yhteiskunnallista väittelyä. Jotkut eli työntekijät ja heidän edustajansa eivät juuri koskaan saa osallistua tähän väittelyyn. Tai jos se sallitaan, heidän lausuntonsa saatetaan muutamalla halventavalla teonsanalla mitätöidä tai tehdä naurettavaksi.
Toimittajat eivät hoida työtänsä?
Yksi Dagens Arbeten haastattelemista työntekijöistä oli Kaarle Heino, joka esiintyi ahkerasti lehdissä Continentalin joukkoirtisanomisten yhteydessä.
Heino vaati toimittajilta kysymysten esittämistä yritysten yhteiskunnallisesta vastuusta ja globalisoitumisen vaikutuksista.
”Muutama vuosi aiemmin Continental oli vaatinut kunnalta lisää asuntoja. Vaatinut yhteiskunnalta. Mitä yhteiskunta voi vaatia takaisin? En ole kuullut yhdenkään toimittajan esittävän kysymystä: Missä on teidän yhteiskuntavastuunne? Voitteko te ensin hyväksikäyttää tämän maan järjestelmää ja sitten heittää sen helvettiin. Ja sitten taas kysyttiin:,`Miltä nyt tuntuu?`”
S tig Kankkonen on kirjassaan Verklighetsmakarna (Todellisuudenluojat) kuvannut sitä, miten näkymättömyys mediassa merkitsee koko ihmisen ja ihmisryhmän olemassaolon häivyttämistä ja mitätöintiä.
”Näkyvyys, tiedotusvälineissä esiintyminen, on nykypäivän niin sanotussa tietoyhteiskunnassa usein vahvistus sille, että ihminen itse ja hänen edustamansa asiat ovat todellakin olemassa. Tai ainakin sille, että tämä ihminen tai hänen ajamansa asia ovat tärkeitä. Jollei ääni näy tai kuulu, ei ihmistä ole olemassa ja jollei tiedotusvälineissä saa ajamaansa asiaa esille, ei ihmisellä ole myöskään mitään sanottavaa.”
Tampereen yliopiston tiedotusopin professori Heikki Luostarinen on kuvannut kirjoituskokoelmassa Sopulisilppuri – mediakritiikin näkökulmia kilpailua julkisuudesta sanoilla ”keskustelu tulevaisuudesta”:
”Eri intressiryhmät pyrkivät lausunnoin, vaatimuksin, ennustein ja selvityksin vaikuttamaan siihen, minkälaiset kysymykset nousevat hallinnon ja politiikan päiväjärjestyksessä tärkeiksi ja päätöksiä edellyttäviksi. Intressiryhmät pyrkivät vaikuttamaan paitsi esille nouseviin asioihin, myös siihen, millaisin termein asioita käsitteellistetään ja millaiseen asiayhteyteen ne liitetään. Tästä syystä yhteiskunnan eri ryhmät käyttävät kasvavan osan voimavaroistaan tiedotustoimintaan ja julkisuuden hallintaan.”
”Se, miten journalismi suhtautuu intressikamppailujen eri osapuoliin, on yksi keskeinen journalismikritiikin kohde. Ketkä näkyvät julkisuudessa ja millaisen asenteen journalistit heihin ottavat, väheksyvän ja marginalisoivan vai sanotun arvoa korostavan ja kunnioittavan.”
Pääluottamusmies Pentti Mäkinen on tehnyt periaatepäätöksen, ettei anna enää lausuntoja irtisanomisista.
– Joutuisin toistamaan itseäni.
Metso Paperin Jyväskylässä sijaitsevan Rautpohjan tehtaan pääluottamusmies Pentti Mäkinen toteaa, että toimittajat soittavat vain silloin kun on tiedossa jotain dramaattista, esimerkkeinä juuri irtisanomiset tai lakko. Yrityskauppojen tai uudelleenjärjestelyjen yhteydessä saatetaan kysyä, mitä tämä merkitsee.
Myönteinen uutinen ei ole uutinen.
– Kukaan ei ole kiinnostunut silloin, kun saadaan 100 miljoonan euron tilaus.
Missä on pohdinta?
Mäkinen toivoo, että toimittajat tivaisivat ja pohtisivat vaihtoehtoja nykyiselle lomautusten ja irtisanomisten aallolle.
– Pitäisi pohtia, mitkä olisivat vaihtoehtoja.
– Nyt Metsolta irtisanotuista 700:lla ei ole työvelvoitetta. Näillä päätöksillä syödään yrityksen kannattavuuden ja tulevaisuuden eväät.
Yrityksen eettiset ohjeet ja arvot voitaisiin tiedotusvälineissä myös pistää todellisen tarkastelun alle. Mäkinen kuvaa, että vaikka paikallisjohdon kanssa neuvottelut käytiin erittäin hyvässä hengessä, aluksi ei työnantajapuolelta tiedotettu mitään.
– Miten tämä luo uskottavuutta ja avoimuutta? Kun kuitenkin on eettiset ohjeet ja arvot, pääluottamusmies huomauttaa.
Mäkinen toivoo, että lehdissä olisi yleisestikin kansantalouteen liittyvää keskustelua ja syvällisempää pohdiskelua. Hän huomauttaa, että metallialan koko uskottavuus on vaarassa.
Hän ihmettelee myös sitä, miksi ei mietitä sitä, miten nyt voitaisiin kouluttaa.
– Miksi ei kirjoiteta siitä ministeriön ilmoituksesta, että viime vuonna kymmeniä miljoonia euroja koulutuksen määrärahoja jätettiin käyttämättä. Miksi ei käytetty?
Miksi omat eivät kuuntele?
– Työväenlehdet eivät halua olla meidän työkalujamme, Mäkinen valittelee.
Hän toteaa, että esimerkiksi sen enempää Uutispäivä Demari kuin Kansan Uutisetkaan eivät paljoa soittele.
Toinen instituutio, johon Mäkinen on pettynyt laman ja lomautusten painaessa luottamusmiehiä, on työterveyshuolto.
– Se pysyy omassa nurkassaan. Heillä ei ole näihin paineisiin mitään annettavaa, kai he olisivat muuten ottaneet yhteyttä.
Mäkinen toteaa, että myös ay-liikkeen sisäisen organisaation pitäisi kantaa isompi vastuu luottamusmiesten jaksamisesta. Työpaikoilla irtisanomisten ja lomautusten paineita koko muun porukan puolesta kantava luottamusmies ei ole ”ehtymätön luonnonvara”. Mäkinen uskoo, että vertaistuki olisi iso apu tässäkin.
– Mitä jos luottamusmiehet kutsuttaisiin yhteiseen nollaustilaisuuteen?