tänään on 12.3.2010
Työntekijöiden hajautuminen eri puolilla maata sijaitseville työpaikoille on pääluottamusmiehelle melkoinen haaste, sanoo Anna Järvinen.
Kolmimetrinen tukki kolistelee kuljetushihnalla pätkittäväksi ja sen jälkeen sorviin. Tukki sorvataan viiluksi, joista tehdään vaneria. Viidessä vuorossa käyvän Säynätsalon tehtaan koneiden on toimittava koko ajan.
Suomen ammattitaitomaajoukkue matkustaa Japanin Shizuokaan ammattitaidon MM-kilpailuihin, jotka pidetään 14.–21. marraskuuta. Maajoukkueen tavoitteena on sijoittua kolmen kärkimaan joukkoon.
Metalliliiton liittovaltuuston nokkamiehet Pentti Mäkinen ja Raimo Nieminen ovat pettyneitä työnantajien ja etenkin isojen konsernien toimintaan paikallisen palkkaerän jaossa.
Muutosturva on parantanut kaikkein eniten ikääntyvien ja vähiten koulutusta saaneiden työllistymistä. Muutosturva on lyhentänyt työttömyysjaksoja, mutta turvajärjestelmässä on vielä kehittämistä, tutkija Robert Arnkil sanoo.
© Metallityöväen Liitto ry 2010