Kysely

 arkisto

Minkä verotusta pitäisi kiristää?

  Palkkatulojen

  Kulutuksen

  Pääomatulojen

 

 

Takaisin Metalliliiton kotisivuille

 

 

Ahjo nro 19/2007

tänään on 7.9.2010

 

 

Tule kehittymään Murikkaan

Tutustu tarkemmin Murikan koulutustarjontaan ja hae kurssihakemuslomake Murikan kotisivuilta www.murikka-opisto.fi

Lähetä kurssihakemus kuukautta ennen kurssin alkua osoitteella:
Metallityöväen Liitto ry/Koulutusyksikkö, PL 107, 00531 Helsinki      

 

Kuin olisin käynyt edunvalvojan korkeakoulun…

”Luulin ettei kurssi vaikuttaisi minuun millään lailla. Nyt kuitenkin olen saanut uuden näkökulman asioihin, lähinnä tutustumalla muihin ihmisiin ja heidän tekemisiinsä. Oman työpaikan ongelmat eivät enää tunnu niin ahdistavilta, ja tiedän aina asioiden ratkeavan hyvään tai huonoon suuntaan. Kuitenkaan en anna ongelmien viedä minua mukaansa. Tuntuu kuin olisin käynyt edunvalvojan korkeakoulun. Ehkä vuoden päästä olen taas oma ahdistunut itseni.  Toivottavasti en.”& nbsp;

(Muutoksen eväät -opiskelija 2007)

                                                                                

 

Muutoksen eväät -kurssi Murikassa
4.2.–29.2.2008 ja 14. 4.–6.6.2008

Uutta kurssilla vuonna 2008:

·         Kurssi järjestetään Metallin liittokokouksen vuoksi kahdessa osassa.

·         Opiskelijat pääsevät seuraamaan liittokokousta.

·         Kurssiin sisältyy myös opintomatka Saksaan.

 

 

Murikan marraskuun koulutusta

 

Työsuojelun peruskurssi
5.–9.11.

Kurssilla käydään läpi työsuojelun peruskäsitteet, perustiedot työympäristön ja kemiallisten aineiden kuormitustekijöistä, työsuojeluyhteistyöstä sekä työsuojeluhenkilöstön oikeuksista ja velvollisuuksista. Työnantajan tuki.

 

Työsuojelun jatkokurssi
5.–9.11. (1. vko) ja 26.–30.11. (2. vko)

Kurssi painottuu työpaikan työorganisaation toimintatapojen ja henkilökohtaisen työsuojeluosaamisen kehittämiseen. Työnantajan tuki.

 

Yritystalous
12.–14.11.

Kurssilla perehdytään tilinpäätökseen, sen tekoon sekä tunnuslukuihin ja niiden tulkintaan. Kurssi on tarkoitettu luottamusmiehille  ja  työsuojeluvaltuutetuille sekä henkilöstöedustajille erilaisissa yhteistyöelimissä. Työnantajan tuki.

 

Jäsenhuolto- ja rekisteriohjelmakurssi (win)
5.–9.11.

Kurssi on tarkoitettu ammattiosaston jäsenhuollosta vastaaville jäsenhuoltajille ja taloudenhoitajille, joille on myönnetty oikeus käsitellä osaston jäsenrekisteritietoja. Jäsenhuollon osuudessa käsitellään jäsenyyteen liittyviä säännöksiä ja tulkintoja. Tutustutaan erilaisiin lomakkeisiin, maksurekistereihin, työttömyysturvaan liittyviin asioihin, työvoimapoliittiseen koulutukseen, etuuksiin jne. Jälkipuoliskolla perehdytään WinGiant-jäsenrekisteriohjelmaan asennuksesta aina erilaisten listausten ajamiseen. Järjestökurssituki.

 

Nainen ja Metalli
12.–14.11.

Kurssi Metallin naisille! Tavoitteena on saada naiset tietoisiksi omasta asemastaan ja merkityksestään Metalliliiton toiminnalle sekä  rohkaista ja aktivoida heitä osallistumaan. Siinä tarvitaan mm. vahvaa itsetuntoa ja viestintätaitoja. Lisäksi opetellaan tunnistamaan tasa-arvoon liittyviä tekijöitä. Järjestökurssituki.

 

Hyvä lehtijuttu!
26.–30.11.

Voit laatia uutisia, mielipidekirjoituksia, pakinoita. Kurssi sopii ammattiosasto- tai työpaikkalehtien toimittajille, tiedottajille – kaikille, jotka haluavat oppia lehtijutun kirjoittamisen perusteita. Järjestökurssituki.

 

Toiminta tutuksi nuorisokurssi
26.–30.11.

Mistä on Metalliliitto tehty? Oletko kiinnostunut siitä, miten oma liittosi toimii ja miten voit itse olla mukana toiminnassa? Kurssilla sukelletaan Metalliliiton pinnan alle. Kurssilta saat välineitä aktiiviseen toimintaan. Järjestökurssituki.

 

Ahjo 19 / 11.10.2007