Kysely

 arkisto

Minkä verotusta pitäisi kiristää?

  Palkkatulojen

  Kulutuksen

  Pääomatulojen

 

 

Takaisin Metalliliiton kotisivuille

 

 

Ahjo nro 05/2007

tänään on 3.9.2010

 

 Palkkatyöläisillä on nyt paljon ystäviä

Pätkätyöt kuriin, kolmikantaisuus kunniaansa ja työllisyysaste 75 prosenttiin, mikäli on uskominen puolueiden vaaliohjelmiin.

SAK:n asettamat tavoitteet hallituskaudelle saavat odotetusti eniten kaikua työväenpuolueissa, mutta keskustakin vilkuttaa vihreää duunareiden olojen parantamiselle.

SAK, kuten muutkin mahtavat etujärjestöt, on oikein painattanut tavoitteensa seuraavalle hallituskaudelle. Miksi ihmeessä? Eikö politiikan linjaaminen kuulu puolueille ja parlamentarismille? Ekonomisti Olli Koskella SAK:sta on selkeä vastaus.

— SAK:n oikeutus esittää yhteiskunnalle uudistustavoitteita tulee siitä, että olemme sitoutuneet puolustamaan jäsentemme etuja. Poliittisen vallan vaihtuessa vaaleissa on hyvä hetki esittää etujärjestön painotuksia, Koski sanoo.

SAK:n ohjelman ruisleipää ovat työllisyyden parantaminen ja kolmikantaisuuteen perustuva sopimusyhteiskunta. Työllisyysaste pitäisi vedättää pitkällä aikavälillä 75 prosenttiin. Työllisyyden parantamista hakevat myös kaikki hallitusvastuuseen pyrkivät puolueet. SAK:lla on siis ystäviä joka väreissä?

— Niin voi sanoa, mutta niinkin, että piru elää nyansseissa eli työllisyyden keinojen saavuttamisesta voidaan olla hyvin montaa mieltä. Isot puolueet pitävät työllisyyden parantamista ykköskysymyksenä. Hyvää on se, että palkansaajat voivat ainakin odottaa työllisyyttä edistävää talouspolitiikkaa, Koski sanoo.

SAK ja palkansaajat eivät voi itse osallistua työllisyystalkoisiin muutoin kuin suostumalla maltillisiin palkkaratkaisuihin eikä niidenkään vaikutusta työllisyyteen ole pystytty mittaamaan pätevästi.

— Työn hinta on vain yksi elementti työllisyyskehityksessä. Oleellista on, millaista politiikkaa tuleva hallitus harjoittaa eli millaista kysyntää työlle luodaan. SAK:lla on kaksi tärkeää välinettä: sopimustoiminta ja yhteiskuntavaikuttaminen. SAK peräänkuuluttaa aktiivista ja tuloksellista työvoimapolitiikkaa, sillä pelkkä talouden kasvu ei riitä vauhdittamaan työllisyyttä.

— Työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin on eittämättä kunnianhimoinen tavoite, joka edellyttää aktiivista työvoimapolitiikkaa. Toisin sanoen tällä hetkellä työvoiman ulkopuolella olevat vaativat erityisiä toimia työllistyäkseen. Ponnahduslauta työllisyyden kasvuun on kuitenkin menestyvä talous, Koski sanoo.

Ansioverotusta ei voi kiristää

SAK lähtee ohjelmassaan siitä, että palkansaajien verotus kiristyy hiljalleen työeläkemaksujen ja yleisen palkkatason nousun myötä. Siksi muuta ansiotuloverotusta täytyy höllentää, jottei työn kokonaisverotus ainakaan kiristyisi, kuten Koski tulkitsee.

SAK:n mielestä veropohjaa pitäisi laajentaa maa- ja metsätalousmaahan, poistamalla kiinteistöveroprosenttien ylärajat sekä irrottamalla kiinteistöveron tuotto kuntien verotulojen tasauksesta.

Tässä SAK ei saa kaveria ainakaan Keskustasta, tuskin Kokoomuksestakaan.

Sen sijaan Vihreiltä löytyy tukijoita ajatukselle, että listaamattomista yrityksistä saatavien verovapaiden osinkojen raja pitäisi kohtuullistaa tai poistaa kokonaan nykyisestä 90 000 eurosta. Perintöveroa SAK lieventäisi, kuten useimmat puolueet ovat esittäneet.

Paukkuja työelämän kehittämiseen

Julkisuus on jo todistanut, että pätkätyöläisten ja muutoinkin vähäosaisten asema työelämässä olisi parantunut aimo askeleen, jos itse kukin hallitus- tai oppositiopuolue olisi voinut vaikuttaa asioiden kulkuun. Ilmeisesti eivät ole voineet vaikuttaa, sillä määräaikaisten osuus työvoimasta hipoo neljännestä ja vuokratyö venyy yhä hallitsemattomaksi.

Onneksi tulossa on vaalit, jotka ratkaisevat sekä laittomat määräaikaisuudet että suitsivat vuokratyön. SAK:lle löytyy kavereita työelämän uudistamisessa erityisesti Vasemmistoliitosta, SDP:stä ja osin Keskustasta. Vihreät, Kokoomus ja Kristillisdemokraatit ottavat etäisyyttä SAK:n linjauksista, Perussuomalaiset ja RKP pitävät tuntuvaa hajurakoa.

— Puolueiden ohjelmien mukaan kaikki haluavat poistaa julkisen vallan laittomat pätkätyöt, keinovalikoimat vaihtelevat puolueesta riippuen. Useat kansanedustajat ovat jo nyt kunnanvaltuustojen jäseniä ja valtuustot voivat päättää kunnan henkilöstöohjelmasta ja siitä, käytetäänkö määräaikaisia vai ei, SAK:n tutkija Jyrki Helin muistuttaa.

Keskustan puolueohjelma on ainoa, jossa sanotaan, että valtion pussista on varattava rahaa kuntien henkilöstön palkkojen tasokorotukseen, mutta taso jätetään tulkinnanvaraiseksi. Muut puolueet pitävät palkkatason korotusta tupo-asiana.

SAK lähtee ohjelmassaan siitä, että ihminen ansaitsee sosiaali- ja eläketurvansa työllä ja työn täytyy olla kaikille mahdollista. Vihreä liitto on lanseerannut palkkatyöhön perustumatonta kansalaispalkkaa kaikille perusturvana. Muissa puolueissa kansalaispalkka ei saa kannatusta, kuten ei SAK:ssakaan.

Kolmikantaan kavereita

Vasemmistopuolueet kannattavat perinteistä tupomallia, Keskusta tyytyy mainintaan kolmikannasta, mutta siihen esitetään varauksia. Kristilliset haluavat kolmikantaa lähinnä maltillisten palkankorotusten vuoksi, ja Ruotsalainen kansanpuolue haluaisi pienyrittäjät mukaan sopimuspöytään.

SAK:n vaatima ay-liikkeen kanneoikeus lukee selkeästi vain Vasemmistoliiton tavoiteohjelmassa.

— Mikään puolue ei ole lähtenyt tukemaan SAK:n tavoiteohjelmaan kirjattua poikkihallinnollista työelämän kehittämisen politiikkaohjelmaa ja siihen liittyviä työelämäkeskuksia.

— Kyse on työelämän kehittämistyön jatkamisesta entistä voimaperäisemmin, sillä mm. Työelämän kehittämisohjelma Tykes päättyy vuoden 2009 jälkeen. Palkansaajien ääni painaa vaalien jälkeen, olipa hallitus minkä värinen hyvänsä ja työelämän kehittäminen jatkuu, Helin uskoo.

 

Poimintoja SAK:n tavoitteista:

– sovitetaan yhteen talous- ja työmarkkinapolitiikkaa jatkossakin (= tupo)

– parannetaan työntekijöiden neuvotteluasemaa työpaikoilla

– kehitetään muutosturvaa

– uudistetaan aikuiskoulutus työelämän tarpeisiin

– mahdollistetaan ydinvoiman ja vesivoiman lisärakentaminen

– toteutetaan työelämän politiikkaohjelma

– ay-liikkeelle saatava kanneoikeus

– vastentahtoinen yrittäjyys työsuhteeksi

– vuokratyön ehtoja kiristetään, kaikille samat oikeudet koulutukseen ja työterveyshuoltoon työsuhteen muodosta riippumatta

– työttömyysturvan puutteet korjataan

– vanhempainvakuutus

 

Teksti Leena Seretin

Ahjo 5 / 1.3.2007