tänään on 14.3.2010
Elämme kvartaalitaloudessa, mutta työehtosopimus on kuin viisivuotissuunnitelmasta. Työpaikoilla jengi alkaa herätä, että tänä vuonna ei palkankorotuksia tulekaan, Seppo Gråsten kertoo.
Työnsä säilyttäneet palkansaajat pärjäsivät kuluneella vaalikaudella kohtalaisesti, mutta työttömien, eläkeläisten ja opiskelijoiden ostovoima ei ole kasvanut samaa vauhtia.
Vaikka työttömien määrä on vähentynyt, työn määrä Metallityöväen työttömyyskassassa ei tunnu vähentyvän. Puutteellisesti tehtyjen hakemusten käsittelyssä kuluu yhä enemmän aikaa.
Työpaikkahuumori on kiireen myötä käynyt vähiin teollisuustyöpaikoilla. Mutta ei nauru sentään kokonaan kuollut ole.
Suomalaiset työmarkkinat joustavat eurooppalaisittain hyvin mitattiinpa joustavuutta työvoiman alueellisella tai ammatillisella liikkuvuudella tai työsuhdeturvan tiukkuudella, toteaa tutkija Merja Kauhanen.
© Metallityöväen Liitto ry 2010