Korkein oikeus on antanut Metalliliitolle valitusluvan riidassa, joka koskee Fujitsu Siemensin Kilon tehtaan lakkauttamista.
Metalliliiton vastaava lakimies Timo K. Vertanen on tyytyväinen KKO:n joulun alla tekemään päätökseen.
— Valitusluvan myöntäminen merkitsee, että Korkein oikeus on ottanut asian tutkittavakseen. Se ei tyytynyt hovioikeuden viimekeväiseen päätökseen.
Metalliliitto ja 11 muuta ammattiliittoa nostivat aikoinaan kanteen yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain mukaisesta hyvityksestä Fujitsu Siemensin Espoon Kilon tehtaan lakkauttamistapauksessa.
Liitot hakivat hovioikeudelta muutosta Espoon käräjäoikeuden päätökseen joulukuussa 2003. Hyvitystä vaadittiin 223 jäsenelle. Hyvitys on maksimissaan 20 kuukauden palkkaa vastaava summa.
Fujitsu ja Siemens fuusioivat tietokonetoimintojensa pääosan Euroopassa lokakuussa 1999. Aiesopimus oli tehty kesäkuussa. Euroopan komission kanssa oli käyty ennakkoneuvotteluja marraskuusta 1998.
Espoon Kilon tehtaan ja tuotekehityksen lopettamisesta henkilöstö sai lukea lehdistä 14.12.1999. Saman päivän aamuna annettiin Kilossa yt-neuvotteluesitys "yhtiön toiminnan lopettamisesta". Kilon tehdas oli kannattava ja hyvin toimiva konsernin osa.
(HP)
Ruotsin metalliliiton IF Metallin jäseniltä ryhdytään perimään 246 kruunun (noin 28 euron) ylimääräistä työttömyyskassajäsenmaksua kuu-kaudessa.
Maksu peritään nykyisten liiton ja kassan jäsenmaksun lisäksi. Asias-ta päätti 14.12. pidetty IF Metallin ylimääräinen liittokokous.
Päätymällä ylimääräiseen jäsenmaksuun liitto haluaa osoittaa, että työttömyyskassan jäsenmaksun nousu johtuu porvarihallituksesta, ei liitosta tai kassasta.
Nyt noin 20 000 kruunua kuukaudessa ansaitseva on maksanut noin 350 kruunua jäsenmaksuja.
IF Metallin puheenjohtaja Stefan Löfvén muistutti, että pääministeri Reinfeldtin johtaman porvarihallituksen tarkoitus on heikentää ammatti-yhdistysliikettä ja palkansaajia.
Samanaikaisesti Ruotsin Metalliliitossa otetaan käyttöön eräänlainen "kokeile–jäsenyys", jossa uusilla jäsenillä on alhaisempi jäsenmaksu. Alle 20–vuotiaat maksavat ensimmäisten kuuden kuukauden aikana vain työttömyyskassan ylimääräisen jäsenmaksun 246 kruunua. Yli 20–vuotiailla aika on kolme kuukautta.
Liittokokous päätti myös tehostaa järjestäytymistyötä työpaikoilla.
(HP)
Valmet Automotiv irtisanoi joulunalusviikolla Uudessakaupungissa 222 ihmistä, joista 216 on työntekijöitä ja kuusi toimihenkilöä.
Tehtaalla aloitettiin marraskuussa yt-neuvottelut 80 ihmisen vähentämiseksi, mutta joulukuun alkupuolella yhtiö ilmoittikin vähennystarpeeksi jo 260 ihmistä. Noin 40 määräaikaisen työntekijän työsuhteet loppuivat marraskuun alussa.
Työntekijöiden vähentäminen johtuu autotuotannon supistamisesta kolmanneksella. Viime vuonna autotehtaassa tehtiin noin 150 autoa päivässä, huhtikuussa määrä putoaa noin sataan.
Uudenkaupungin autotehtaalla tehdään kahta urheiluautomallia Porchelle, Boxter-avoautoja ja Cayman-umpiautoja.
Työvoiman tarve on vaihdellut autotehtaalla voimakkaasti. Viimeksi noin vuosi sitten tehtaalle palkattiin 150 uutta työntekijää ja noin sata lomautettua kutsuttiin takaisin töihin.
— Tässä sen näkee, kuinka nopeassa tahdissa maailmalla markkinat muuttuvat, pääluottamusmies Juhani Viholainen sanoo.
Irtisanomisten jälkeen autotehtaan henkilöstön määrä on noin 800.
(LA-L)
Elektroniikan sopimusvalmistaja Aspocomp irtisanoi joulunalusviikolla 113 ihmistä Salon tehtaalta ja toimintansa lopettavalta Padasjoen tehtaalta. Irtisanotuista on työntekijöitä 102, näistä 17 Padasjoen tehtaalta.
Marraskuussa aloitetuissa yt-neuvotteluissa työnantaja ilmoitti irtisanomistarpeeksi 240 ihmistä.
Salon tehtaalla oli ennen irtisanomisia töissä 430 ihmistä, joista työntekijöitä oli noin 400. Omia työntekijöitä oli reilut 360, sillä yritys on käyttänyt myös vuokratyöntekijöitä.
Salon tehdasta sopeutetaan yrityksen oman ilmoituksen mukaan joustavaksi uusien ja teknologisesti vaativien tuotteiden elinkaaren alkuvaiheen valmistajaksi.
Yt-neuvottelujen tulos oli pääluottamusmies Kalervo Rätön mukaan tyydyttävä verrattuna alkuperäiseen esitykseen.
Rättö arvio työntekijöiden ammattitaitoon vetoamisen auttaneen pienentämään irtisanottavien määrää.
— Näissä töissä tarvitaan osaavia ihmisiä,oppiajat ovat pitkät. Tänne ei kiireen yllättäessä pystytä palkkamaan uusia ihmisiä mistään, Rättö sanoo.
Koska irtisanotuille ei tullut työvelvollisuutta, vuokratyöntekijät jatkavat Rätön mukaan työntekoaan vielä niin kauan, että talossa sisällä olevat tilaukset saadaan tehtyä.
(LA-L)
Ahjo 1 / 4.1.2007

