Verohallitus on ottanut käsiteltäväkseen komennusmiesten verohuojennushakemukset. Se on lähettänyt asiasta kirjeen verovirastoille.
Verohuojennushakemuksia tehdessä kannattaa ottaa huomioon se, että jos asiasta on valitettu oikaisulautakuntaan tai hallinto-oikeuteen huojennushakemus kannattaa tehdä vasta kun niiden päätös on saatu.
Hakemus on myös aina tehtävä todellisen, yksilöllisen tilanteen mukaan. Jos hakemuksen perusteina ei ole sosiaalisia tai taloudellisia syitä, on erehtyminen lain mukaan yksi peruste huojennukseen. Voi olla anteeksiannettavaa erehtyä, jos asia on tulkinnanvarainen ja viranomaiset ovat olleet asiasta eri mieltä.
Veron maksamisen kohtuuttomuus on myös mahdollinen peruste hakemukselle, jos esimerkiksi perheen talous kaatuu sen myötä. Aiemman käytännön muuttuminen ja veron vaatiminen jälkikäteen yllätyksellisesti voidaan myös tulkita kohtuuttomaksi.
Hakemuksissa on myös selvästi ilmettävä, mistä veroista on kyse eli verotuspäätökset on liitettävä mukaan.
Komennusmiesten verotuksesta syntyi erimielisyyttä, kun verottaja ryhtyi jälkikäteen perimään veroja työehtosopimuksessa verovapaiksi määritellyistä kulukorvauksista.
Tuloverolain muutoksen yhteydessä eduskunta edellytti, että jo maksuunpantujen verojen osalta selvitetään mahdollisuudet myöntää huojennusta tapauksissa, joissa veron perimistä olisi pidettävä ilmeisen kohtuuttomana.
Metalliliitossa komennusmiesten verotusasioita hoitaa työehtosihteeri Jari Mäkinen.
(HP)
Auto- ja konealojen yhdistyminen sai viimeisen muotonsa, kun tammikuun lopussa kokoontui auto- ja konealojen yhteinen edustajisto. Metalliliiton liittotoimikunta oli hyväksynyt viime kesäkuussa toimintaohjeen ja sen myötä yhteisen organisaation.
Auto- ja konealan edustajiston puheenjohtajaksi valittiin Keijo Larila Hangosta ja varapuheenjohtajaksi Maija Vainikainen Iisalmesta. Johtoryhmään valittiin kahdeksan korjaamoalan ja neljä kaupanalan edustajaa.
Auto- ja konealoilla toimi Auto- ja konekaupan unionin AKU:n Metalliliittoon liittymisen jälkeen alan yhteisen edustajiston ohella kummankin sopimusalan omat edustajistot ja johtoryhmät. Niiden lisäksi oli yhteistyöryhmä, joka koostui johtoryhmistä.
Auto- ja konealoilla oli viime vuoden lopussa 58 ammattiosastoa, joissa oli 13 000 jäsentä. Ammattiosastojen yhdistämistä on käynnistelty kymmenkunnalla paikkakunnalla.
Metalliliitossa toimii kaikilla sopimusaloilla teknologiateollisuutta lukuun ottamatta oman alan edustajistot ja johtoryhmät, jotka mm. käsittelevät ja antavat liittotoimikunnalle lausuntonsa alan työehtosopimuksen neuvottelutuloksesta. Ne käsittelevät myös muita oman sopimusalansa edunvalvontaan ja järjestötoimintaan liittyviä kysymyksiä.
Ammattiosastot valitsevat edustajansa sopimusalojen edustajiston kokouksiin.
(HP)
Metallityöväen työttömyyskassa on laajentanut internetissä toimivaa sähköistä asiointia. Nyt ansiopäivärahan jatkohakemuksen voi lähettää sähköisesti internetin kautta.
Internetin kautta voidaan lähettää kokonaan työttömän neljän kalenteriviikon jatkohakemukset. Mikäli jatkohakemukseen tarvitaan liitteitä, liitteet on lähetettävä postitse, mutta hakemuksen voi tehdä internetissä.
Soviteltua päivärahaa koskevia hakemuksia internetin kautta ei voi lähettää. Myös ensimmäinen päivärahahakemus pitää lähettää postitse, koska siihen tarvitaan aina liitteitä.
Internetissä lähetetyt jatkohakemukset ovat näkyvissä Metallityöväen työttömyyskassassa hakemuksen jättöpäivää seuraavan arkipäivän aamuna.
Hakija pääsee sähköisen asioinnin sivuille Metallityöväen työttömyyskassan verkkosivuilla osoitteessa www.metalliliitto.fi/tyottomyyskassa/webkassa.
Sivulla on linkki, josta avautuu uusi sivu, jolla käyttäjä tunnistautuu verkkopankkitunnuksiaan käyttäen järjestelmään.
Tällä hetkellä Metallityöväen työttömyyskassan webkassassa voi asioida Sammon pankkitunnuksilla. Myöhemmin käyttö laajenee myös muiden pankkiryhmien tunnuksiin.
(HP)
Nyt töitä riittää syksyyn 2009, Aker Finnyardsin Turun telakan pääluottamusmies Jari Aalto kommentoi telakan helmikuun alussa saamaa jättitilausta.
— Ilman tätäkin tilausta tarvitsemme lisää levyseppähitsaajia eläkkeelle siirtyvien tilalle. Akerin omien työntekijöiden määrää ei ilmeisesti kuitenkaan nosteta tämän tilauksen takia, Aalto kertoo. Työntekijämäärän kasvu suunnataan hänen arvionsa mukaan telakan jo nyt laajaan alihankintaketjuun.
— Kun laiva on 43 prosenttia suurempi kuin nyt tehtävät, mutta rakennusaika ei ole paljoa pitempi, alihankkijakenttään tarvitaan ilmeisesti lisää tekijöitä, Aalto toteaa.
Turun telakalla Akerin palkkalistoilla on noin 2200 henkilöä, joista 1600 on metallityöntekijöitä. Alihankintafirmojen kautta telakalla työskentelee arviolta 1700 ihmistä, ja luku muuttuu jatkuvasti. Muista EU-maista tulleita työntekijöitä on noin 1300. Suurin kansallisuusryhmä heistä on virolaiset, joita on noin 600.
Alihankintayritysten ja kansallisuuksien kirjo tuovat jo nyt omat sivuilmiönsä Turun telakalle. Viimeksi tammikuun lopussa rakennettavan laivan levysepät lakkoilivat yhteisen työpaikan yleisen siisteyden, tai sen puutteen, takia.
— Kulttuurierot näkyvät täällä jokapäiväisessä työnteossa, Aalto muotoilee. Työturvallisuuskoulutus ja -perehdytys nousevat hänestä aina vaan tärkeämpään asemaan.
— Joku sanoisi, että tämä on positiivinen ongelma. Kun välillä on ollut melkein koko telakan väki lomautettuna, ja nyt taas raavitaan kasaan kaikki maailman telakkamiehet, Aalto sanoo.
Aker Yards julkisti helmikuun alussa Royal Caribbean -varustamon tilauksen maailman suurimmasta risteilijäaluksesta. Akerin mukaan 900 miljoonan euron tilaus on Suomen historian suurin yksittäinen vientikauppa. Turun telakalla rakennettava alus toimitetaan vuonna 2009, ja sen työllistävä vaikutus on 5800 henkilötyövuotta.
Turun telakalla rakennettavalle Genesis-työnimellä kulkevalle alukselle tulee pituutta 360 metriä, leveyttä 47 metriä ja korkeutta vesilinjan yläpuolella 65 metriä. 220 000 bruttorekisteritonnin alus on vetoisuudeltaan lähes puolet suurempi kuin Turun telakalla tällä hetkellä rakennettavat jo ennätyssuuret risteilijät. (A-MK)
(A-MK)
Ahjo 4/2006 16.2.2006

