Metallityöväen Liitto

Opiskelijatoiminta

Opiskelijajäsenyys

Teollisuusliiton opiskelijajäseneksi voi liittyä, kun opiskelee ammattiopistossa metallialan perustutkintoja ja koulutusohjelmia.

Opiskelijajäsen on vapautettu jäsenmaksuista opiskelun ajan.

Opiskelun aikana tedystä työstä maksetaan jäsenmaksu ennakonpidätyksen alaisesta ja siihen rinnastettavasta tulosta. Työ, josta on maksettu jäsenmaksu ja työaika on yli 18 tuntia viikossa, kartuttaa niin sanottua työssäoloehtoa. Lisätietoja työssäoloehdon kertymisestä saat Metallityöväen työttömyyskassan sivuilta.

Opiskelijajäsen saa osallistua ammattiosaston, seuturyhmän tai liiton nuorten järjestämiin tapahtumiin ja koulutuksiin. Teollisuusliitto järjestää myös pelkästään opiskelijajäsenille tarkoitettuja valtakunnallisia tapahtumia. Opiskelijajäsenellä ei ole oikeutta oikeudelliseen tukeen, työtaistelukorvaukseen eikä oikeutta äänestää liiton vaaleissa.

Opiskelijajäsenellä on kuitenkin muita jäsenetuja mm. vakuutusturva, polttoainealennus yms. Lisäksi opiskelijajäsen saa jäsenetuna halutessaan Ammattiin Opiskelevat SAKKI ry:n opiskelijakortin.